Syömisen ongelmia?
Stressissä ruoansulatus hidastuu ja nälkä voi vähentyä sekä paino alentua, mutta ei terveellä tavalla. Usein stressissä myös ns. lohturuokien syöminen lisääntyy tai riippuen henkilöstä jopa ylensyönti, sillä stressissä voi tulla myös tunne, ettei ole täynnä eli kylläisyyskeskuksen toiminta on muuttunut/häiriintynyt. Hae apua syömisen ongelmiin, jos huomaat itsessäsi näitä oireita.
Ravintoterapiassa ja NLP- konsultaatiossa voit esimerkiksi käsitellä näitä asioita ja niiden juurisyitä. Tästäkin syystä ravintoterapeutti saattaa kysyä sinulta mitä erityistä ruoka-ainetta sinun juuri nyt tekee mieli? makean tai suolaisen himo esimerkiksi voi kieliä suolatasapainon muutoksesta/epätasapainosta. Hoito riippuu siitä mikä suolatasapainon muutoksen syy on.
Tavallinen ruokasuola on kemiallisesti natriumkloridi, joten suolasta saadaan runsaasti natriumia. Sitä on myös eri ruoka-aineissa luonnostaan, mutta vain melko pieniä määriä. Suolan runsas tai vähäinen käyttö ei kuitenkaan vaikuta juuri mitään veren natriumpitoisuuteen, koska munuaiset pystyvät tehokkaasti säästämään tai erittämään pois natriumia. Runsas natriumin saanti kohottaa verenpainetta, mutta ei nosta veren natriumia. Tästäkin syystä suolatasapaino ei ole kiinni yhdestä tekijästä vaan tasapaino saadaan aikaan monipuolisesti vitamiineja ja hivenaineita nauttimalla.